16.6.2011




Hän sanoo joka lomalla: ensimmäinen aamu uudessa paikassa on ihanin. Sen sanominen on tullut tavaksi samoin kuin ensimmäisen päivän yhteisvalokuva. Kaikki on vielä viatonta, avointa ja vain sopivan vaikeaa, kyllästyminen ei verota aamuisia käyntejä leipomossa. Tee maistuu erilaiselta kun se on keitetty kalkkiseen veteen, leivän kuori murtuu toisin kuin kotona.

Ensimmäisenä päivänä hänellä on vielä voimakas tunne siitä että tänne voisi muuttaa kokonaan, täällä voisi asua aina, täällä voisi aloittaa uuden elämän. Täällä kaikki olisi toisin. Hän kokee vahvoja déja vu -elämyksiä, näkee uniensa paikkoja ja osaa kulkea minne vain vaikka silmät sidottaisiin.

Sitten tulee toinen päivä, kolmas ja neljäs, tulee viides jonka jälkeen luonnollisesti myös kuudes. Ja sitten lähdetään kotiin. Kotona hän katselee valokuvia matkalta ja tuntuu hyvin vaikealta tajuta että olisi missään koskaan käynytkään.

(Reeta antoi kuvat, Kati kirjoitti)

8.6.2011






Huomaan että olen vihdoin tottunut elämään kahta todellisuutta. Alkuun olin kuin tipahtaneena kahden maailman väliin, kuin olisin roikkunut räpiköiden molempien helmasta. Kesti aina pitkään ottaa käyttöön toinen koodi, vaihtaa kieli ja se kaikki muu mikä pitää vaihtaa, ei vain tullakseen toimeen vaan selvityäkseen. Nyt olen löytänyt sen nappulan jota painamalla automaatti surahtaa käyntiin. Se on jossakin sydämen ja sielun välimaastossa.

Olen lakannut ostelemasta tuliaisia. Sekin on merkki siitä että olen kotonani molemmissa todellisuuksissa.
(kuvat Vilijonkka, teksti Kati)