11.10.2012

Suuronen näkyy olevan ehdokkaana numerolla 438. Julisteita on liimattu joka helkatin paikkaan. Naamaa on toisensa päällä. Suuronen ei ole julisteen kuvassa yhtään samannäköinen kun oli silloin kun oltiin samalla luokalla. Siltä on lähtenyt tukkakin melkein kokonaan. Ei se tietysti ole mikään ihme.

Ehdokkaiden lupaukset lepattavat tuulessa. Suuronen ei ole pannut ollenkaan vaalilausetta, ei varmaan ole keksinyt. Ei se koulussakaan mikään välkky ollut jos en ollut itsekään. Semmoisen jutun muistan kyllä että se puhui usein aika hienosti. Kerrankin kun ylitettiin katua koulusta tullessa se sanoi että tule vaan, meillä on nyt oikeus mennä ja autoilla on sen takia velvollisuus pysähtyä. Minä en osannut sitä noin syvällisesti katsoa. Ajattelin vaan että mennään kun vihreät palaa, mutta Suuronen näki silloin jo jotenkin syvemmin nämä asiat. Oikeus ja velvollisuus. Se jäi sillain mieleen.

Tässä bussia odotellessa on ollut aikaa ajatella Suurosta ihan suorastaan lämmöllä. Olisihan se hienoa antaa ääni tutulle miehelle, jos siitä vaikka jotakin apua olisi. Ettei jäisi vaikka yhdestä äänestä kiinni läpimeno. Ja justiin tuommoiset Suuroset ne nostaa Suomen nousuun taas. Näin mä sen näen.

8.10.2012

Sisko muuttaa. Minä en saa sanottua etten mene, niin että menen viikonlopuksi. Hän ei ole valmistautunut mitenkään. Hän ei ole pakannut muuttolaatikoita, hän ei ole edes hankkinut sellaisia. Hän ei ole karsinut vanhaa, hän ei ole siivonnut. Eteisessä on haisevia roskapusseja jonossa ja se lannistaa minut.

Emme ihan ymmärrä toisiamme. Olen tullut apuun mutta minun siskoni on tollo, en sitä muutenkaan osaa sanoa. Aikuinen joka ei osaa muuttaa on tollo. Istumme hänen olohuoneessaan pölyisissä nojatuoleissa ja kaikki voimani valuu pois kuin kusi punttiin. Kun olen samassa huoneessa siskoni kanssa käy aina niin. Olisi edes selkeästi hullu niin olisi helpompaa.

Yöllä kun sisko nukkuu kyljellään ja kylpytakki päällä tungen umpimähkäisesti hänen vaatteitaan Siwasta tuomiini banaanilaatikoihin. Päivällä kun sisko istuu pölyisessä nojatuolissaan minä kiipeän harjulle ja huudan raivoni olkalaukkuun ettei metsä mene pilalle. Istun kannolla ja syön pastillin, palaan bussilla omaan kaupunkiin.

Sisko muuttaa. Sisko yhä vaan muuttaa. Minä olin siellä myös mutta paljonko se auttoi.

 Kuvat Tanja, teksti Kati