Viisi päivää makasin aloillani. Suljin ja aukaisin silmiä, katsoin miten vuorokaudet vaihtuivat ikkunan takana. Siellä valo lisääntyi ja valo väheni, sisällä ei mikään muuttunut. Nousin vain vessaan, join vettä suoraan hanasta, söin muutaman voileipäkeksin. Palasin vuoteeseen ja makasin niin päin että näin ikkunan.

Kuudentena päivänä istuin jonkun aikaa ikkunan ääressä ja ehdin nähdä kuivan kadun ennen sadetta. Näin lapsia jotka kulkivat koulusta tyhjiin koteihin, näin variksen nokkivan paperinenäliinaa.

Vei viikon ymmärtää ettet enää tule. Laitoin kukat roskiin ja olin muutaman tunnin jalkeilla. Selasin mainoslehtisiä ja itkin hiukan. Lakaisin keittiön lattian ja istuin tuolilla. Menin takaisin vuoteeseen.

Kun seuraavaa viikkoa oli kulunut kolme päivää peseydyin perusteellisesti, pukeuduin valkoisiin ja kirjoitin tämän. Verhojen raosta näen edelleen lasten kulkevan koteihinsa. Ne kulkevat pareittain, ne kulkevat ohitse. Varis näyttää hukanneen nenäliinansa ja minä petaan sänkyni.