26.11.2010


Muistoni ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Niihin on sekaantunut muiden muistoja, niistä on tullut tahmeaa, klimppistä soosia. Niissä on kyllä pää ja niissä on häntä mutta niistä ei saa enää otetta. Ne ovat nippu avaimia oviin joita ei enää ole.

Tanssikoulun kylmä sali ylimmässä kerroksessa, huurustuneet ikkunat, opettajan luinen sormi lapaluissani, pukuhuoneessa hartsin tuoksu ja penkin alle unohtunut nutturaverkko.

Suurten kaupunkien kadut, niiden pyöreät katukivet, tahtovat tulla tallaamakseni, huutavat hallelujaa kun niitä polkaisen. Näytökset myydään loppuun viikossa, takarivillä myös ne jotka eivät olisi koskaan uskoneet.

Tossut, vanhoja lehtiartikkeleita ja nimikirjoituksia pahvilaatikossa. Pannaanko roskiin vai haluaako lapsenlapset? En anna kenellekään, otan kainalooni ja vaikka isken ryhmyisellä nyrkilläni jos on tarvis. Minä tarvitsen kaiken sen. Että muistaisin.

16 kommenttia:

  1. Kun luin tekstin ja katsoin kuvat kulki kaikki kuin filmissä päässäni.
    Että on taas hyvä luettava kuvien kanssa. Siinä se.
    -Anne

    VastaaPoista
  2. Minusta tuntuu, että sinä tunnet tämän maailman. Siis nuo hartsin tuoksuiset pukuhuoneet ja muun. Minä en osaa edes kuvitella, miltä se tuoksuu. Silti pääsin tarinaan aika hyvin mukaan.

    VastaaPoista
  3. Anne: kauniisti sanottu. KIitos. Teille on ilo kirjoittaa.

    Tanja: tunnen kyllä ja ihmettelen toisinaan miten se seuraa edelleen. Minulle on jäänyt tanssista luultavasti ikuinen "trauma" ja minulla siihen maailmaan ikuinen, suloisen kitkerä kaipaus.
    Opettajan kovat korot puulattialla, säestäjä nurkassa pianon takana (myöhemmin kelanauhuri), kuminauhalla kämmenen taa piilotettu peukalo, tossujen nauhat jotka pitää ommella tÄsmälleen oikeaan paikkaan täsmälleen oikean vÄrisellä langalla, veriset lampaankarvatupot pukuhuoneen roskiksessa. Kaikkea semmoista.

    VastaaPoista
  4. Itkettävän ihana. MInä tarvitsen kaiken sen. Että muistaisin.

    VastaaPoista
  5. Tanja: Pohditko etukäteen, minkälainen teksti kuvista oikein tulee? Ts. teetkö veikkauksia? Jos, niin kuinka usein osuu ja uppoo?

    Kati: Tuo henk. koht. tarinakin kuulostaa varsin mielenkiintoiselta... mitkä ihmeen veriset lampaankarvatupot??

    VastaaPoista
  6. Ah, nämä pienet kertomukset kuvineen ovat niin ihania. Nautin niin! Teidän työnne sopivat aivan mahtavasti yhteen. Haluaisin saada nämä tekstit ja kuvat kirjana, sellaisia hyväntuoksuisia mattaisia sivuja.

    Anu

    VastaaPoista
  7. Mei: kiitos, Mei. Mina kuitenkin hiukan arvelen että kertomuksen naisella muistot tosiaankin ovat jo hiukan sekaantuneet, niihin on liittynyt asioita jotka eivät ehkä ole ihan totta, ainakaan hänen omalla kohdallaan...mutta haitanneeko tuo? Totta tai ei tuo menneisyys niin se on hÄnelle muisto jota helliä.

    eve: selityksen paikka! Lampaanvillaa käytettiin kärkitossuissa pehmikkeenä. Muitakin oli, mm. sellaisia vaahtomuovisia, kankaalla päällystettyjä suojia, mutta lampaanvilla oli minusta parasta sillä siitä oli helppo muotoilla sopivia tuppoja tossuun ja koska se on luonnonmateriaalia se tuntui muovia paremmalta.Mutta mutta....ei ollut kerta eikä kaksi kun tossut kuitenkin hiersivät varpaita verille.

    Anu: Tanjan kanssa on ollut hyvä tehdä. Pyysin häntä parikseni koska aavistin että näin olisi ja koska pidän hänen kuvistaan kovasti.
    ...niin, sellainen missä toisella sivulla olisi kuvat ja toisella teksti...:-) Olishan se...

    VastaaPoista
  8. Tämä tuli nyt ihan hirmuisen lähelle, nahan sisälle asti. Nenässä hartsi taas ja pukuhuoneen tunnelma, jossa sekoitus kovaa ja pehmeää. Lehtileikkeleet laatikossa. Kaksi lastani tanssi aikansa, toinen heistä ammattiin asti. Se oli niin vahva maailma, että siihen joutui väkisin mukaan äitinäkin.

    VastaaPoista
  9. Pirkko: ai olet kahden tanssivan Äiti;-)
    Se on vahva maailma, aika kovakin. Mutta juuri siitä minä eniten pidin: kovasta työstÄ, harjoittelusta, siitä että hinkataan niin kauan että on just eikä melkein. Ei mulla mitään tyllihaaveita koskaan ollut.
    Edellisen kerran kÄvi tanssitunneilla vielä jokunen vuosi sitten. Sanon edellisen enkÄ viimeisen sillÄ uskon jotenkin että vieläkin joskus palaan kokeilemaan.
    Taso on tietysti mikä on nykyään mutta paljon on tanssin maailmassa sellaista mihin pystyy ja missÄ on sitä ihanaa - kovaa ja pehmeää.

    VastaaPoista
  10. Minusta olikin liikuttavinta tässä se ajatus siitä, ettei nainen muista kaikkea. Oma muistinikin on kyllä hyvin valikoiva. Enkä esim. pidä elämäkerroista silloin kun niissä väitetään asioiden tapahtuneen "juuri niin".

    VastaaPoista
  11. Ystäväni on 47 vuotias ja tanssii huvikseen 3 x viikossa oikein tosissaan...
    ei siis ammatikseen vaan muuten vaan tanssii ja hänelle tanssi on kaikki!
    Ihailen häntä!
    Hartsin tuoksun tiedän kun molemmat lapseni aloittivat viulun soiton 6-7 vuotiaina ja kuljetin tunneille ja odotin jossain nurkassa ja kuuntelin...
    toinen soittaa tosissaan vieläkin nyt kahden lapsen äitinä ja kohta soittaa hänenkin lapsi....joka 3 vuotiaana kokeili balettia mutta oli kai liian pieni siihen, enemmänkin taisi minua kiinnostaa 3 vuotiaan tossut ja tyllit.....
    Se on kyllä kiva kun osaat niin monenmoisista maailmoista kirjoittaa
    -Anne

    VastaaPoista
  12. Sitkeä ja ryhmynyrkkinen tanssijavanhus. Ihmis-visakoivu.
    Ihailen tanssijoita, itse olen ihan onneton siinä lajissa. Mieheni totesi joskus alkuaikoina että tanssistani tulee mieleen Juha Mieto :)

    VastaaPoista
  13. Miten sitä kurkkua nyt rupesikin niin puristamaan. Heräsi suuri kysymys, että mitä siinä minun laatikossani tulee olemaan!

    VastaaPoista
  14. Mei: samat ajatukset elämäkertoihin liittyen.

    Anne: ymmärrän ystävääsi. Ei sitä tiedä vaikka aloittaisin vielä. Ei siitä oikein eroonkaan pääse.
    Kiitos Anne,ilahduin sanoistasi.

    Pilvitarha: ai kauhee:-)

    Vilijonkka: tuota en tullut (onneksi)ajatelleeksi....

    VastaaPoista
  15. Voi, tekee mieli tirauttaa pari suolaista tähän kahviini, sniif..
    Kai te keräätte nämä kansien väliin???
    Tiedän jo muutaman, jolle antaisin sen kirjan lahjaksi, itseni mukaanlukien tietysti :)

    VastaaPoista
  16. Sarana: Olisi oikein hienoa saada kansien väliin; En kiellä etteikö kutkuttaisi. Mutta käytännössÄ....mitenkähän se olisi...
    EipÄ tiedä jos joskus.

    VastaaPoista