26.12.2010


Lähettivät minut tänne vuori-ilmaan. Terveelliseen. Niin he sanoivat. He olivat takanani järjestäneet kaiken, säästäneet tarvittavan summan rahaa kuulemma monesta luopuen, ja nähneet valtavasti vaivaa. He puhuivat saarnaavalla äänellään, kuin yhdestä suusta, kun taluttivat minut ulos. He olivat pakanneet nyyttini valmiiksi, sillä he tiesivät kaikkein parhaiten, mitä tarvitsisin. Olivat valjastaneet hevosenkin, kun tulivat yhtäkkiä laittamaan minua matkaan. Uskoivat, että täällä parantuisin. En vaan edelleenkään tiedä mistä – tiesikö kukaan? – mutta ei minulla ollut voimaa eikä varmuutta laittaa vastaankaan. Huomasin ajattelevani, että minulle olisi oikeastaan yhdentekevää, millaista ilmaa hengitin. He tiesivät senkin joka tapauksessa paremmin.

Itse asiassa minulle oli aikalailla samantekevää, hengitinkö yhtään minkäänlaista ilmaa, mutta jos joskus olin koittanut lopettaa hengittämästä, he tulivat ja puhalsivat väkipakolla lämmintä, kuvottavaa ilmaa keuhkoni täyteen. Ja jos olisinkin alkanut hangoittelemaan lähtöä vastaan, tai jos yrittäisin karata, joutuisin johonkin vielä ikävämpään paikkaan. Se teroitettiin minulle ensimmäisten asioiden joukossa. Niin he toimivat, ja kuulemma minun parhaakseni. Tuttu virsi, se oli vuosien aikana syöpynyt korvakäytäviini – minun parhaakseni minun parhaakseni minun parhaakseni. Voi mitä kaikkea he tekivätkään minun parhaakseni!

Olin heidän mielestään vaikea, alusta pitäen kuulemma ollut omituinen ja vähitellen aina vaan hankalampi. Olin tottunut kuulemaan, että tarvitsin hoitoa. Kaikenlaista menetelmää parantamisekseni oli kyllä kokeiltu. Tämä oli kuulemma viimeinen mahdollisuus. Tämän he sanoivat veltot naamataulunsa tutisten. Minua pelotti.

***

Poikkeuksellisesti Katin kuvat, Tanjan teksti.

11 kommenttia:

  1. Muhun meni ihan täydestä että kuvat sinun, teksti Katin, ja olenkin nyt ällikällä että oli toisinpäin. Alatte siis sulautua yhteen:D

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa itsekin aivan hätkädin, kun Kati lähetti kuvat, sillä omista arkistoistani löytyy lähes identtinen kuva kuin alin maisema. Olen ottanut sen Italiassa. Haha. Ehkä tää konsepti saa meidät lähentymään. Mutta koen vielä toistaiseksi ainakin olevani ihan oma itseni :D

    VastaaPoista
  3. Aivan loistavasti toimii näinkin päin!! Upeeta, naiset!!

    VastaaPoista
  4. Jotain erilaista huomasin, mutta toimii todellakin myös näin päin :)

    VastaaPoista
  5. Kommentoin paremmin kunhan....selitys Piilomajassa;-)
    Sen sanon että minua ihan jännitti mitä Tanja kuviini kirjoittaa.

    VastaaPoista
  6. Heli, kiva ku toimii mielestäsi. Kiitos. Tässä toki taas huomaan, että kuvat ovat minulle selkeästi helpompi väline siinä mielessä, että niitä syntyy vaivattomammin. Mutta nautin silti kirjoittamisesta. Olen siinä kai vaan harjaantumattomampi.

    Maria, kiitos ja sydän itsellesi!

    Pilvitarha, hyvä että huomasit :)

    violet, oi helekatti, kävin lukemassa. Pikaista tervehtymistä sinne! Jouduit jännittämään aika pitkään, mun oli haasteellista järjestää aikaa kirjoittamiselle.

    VastaaPoista
  7. Miten laitoin "sinun", ehkä siksi että porhalsin tänne suoraan Tanjan blogista. Mutta pahoittelen moista lipsuntaa.

    Ajattelin heti että nuo kuvat ovat Braccianosta, Tanjan ottamia, ja että niissä on eräs tietty hevonen, mutta kun ei niin ei:)

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvin toimii näinkin päin, tykkäsin. Varsinkin nuo tutisevat veltot naamataulut oli hyvin kuvailtu ja tuli mieleen että 'hoidetaankohan' tässä nyt hysteerikkoa..

    VastaaPoista
  9. Aistin jonkin olevan toisin, mutten olisi kyllä osannut arvata mikä!

    Hurja hengittäjä. Hänessä olisi dokumentin aineksia.

    VastaaPoista
  10. Hauska näinkin päin, en kyllä osannut arvata kun kuvat katsoin ja luin...

    VastaaPoista