8.12.2010


Poika jää isänsä kainaloon nukkumaan kun lähden pimeässä töihin. Pitkän päivän myyn laseja joilla näkee lähelle ja kauas, metsän puilta ja tarkemmin. Laseja joilla nähdä Rooma ja kuolla, laseja ihmisille jotka tietävät omat vahvuutensa. Kehyksiä joilla nähdään vaivaa vaan ei nälkää.

Työpäivän jälkeen menen vielä jumpalle. Kävelen kotiin pidemmän kautta. Avaan kotioven hiljaa ja kuulen että mies lukee pojalla hiirestä ja kissasta. Kissa hyökkää, mies muuttuu kissaksi ja kutittaa pojan kippuraan nauramaan. Lapsi ei noteeraa tuloani ja olen kiitollinen siitä. Tarvitsen hetkeni tyhjän keittiönpöydän ääressä, sen siirtymän josta en tiennyt ennen lapsen tuloa. Nuo pärjäävät hienosti noin.

9 kommenttia:

  1. Jälleen kerran hämmästelen miten joku, eli sinä Kati : ), osaa kirjoittaa, laittaa sanoja juuri tuohon järjestykseen. Miten saa sellaisen pään, että siihen tulvii tuollaista tekstiä. Sillä tulvimalla sen täytyy tulla, tässä ei ole mitään väkisin väännetyn tuntua.
    Ihmettelen kuviakin. Itse olen kuvaajana (siis harrastelijana) siinä vaiheessa, että otan esteettisiä kuvia. Ei tulisi mieleeni kuvata pokia "instrun" ikkunan läpi...
    Kuvista ja tarinasta tuli mukavan lämmin olo.

    VastaaPoista
  2. maijanmaja, Katilla tosiaan on ihan mahtava kirjoitustyyli. Niin pakoton ja mainio, ja hän löytää vaikka mistä pikkujutustakin aina kiintoisan näkökulman.

    Itsekin olen harrastelija, ja mielestäni harrastuksen alkuvaiheessa. Mutta kivaa hommaa tää on. Eikö vaan? Mä saatan joskus ottaa kuvia vähän mistä sattuu, ja sit jälestä päin, kuvia koneelle ladatessa katselen, tuliko kiinnostavaa. Meinaan, että aina ei tarvitse niin harkita, mitä kuvaa. Mutta harkittuakin juttua suosin kyllä. Mä tykkään kokeilla melko laveasti. Mutta siitäkin huolimatta huomaan juuttuvani tiettyihin itseäni viehättäviin asioihiin.

    VastaaPoista
  3. maijanmaja; kiitos sanoistasi. Minä sain tällaisen pään ihmisiltä jotka ovat lukeneet minulle paljon, innostaneet lukemaan ja aina kuunnelleet mitä haluan sanoa. Uteliaisuus auttaa varmaan myös sanojen tuloon ja se että puhuu ihmisten kanssa. Että seuraa miten erilaiset ihmiset toimivat. Tuolla ne kaikki aiheet ovat, jos eivät omassa kokemusmaailmassa niin ihan lähellä.

    VastaaPoista
  4. Tuo siirtymä hetki.Se on juuri noin.
    Kiitos taas,
    teille kummallekin.

    VastaaPoista
  5. Siis pakko vielä ihailla ja ihmetellä, miten sinulla Violet/Kati/Piilomaja/Apua! on niin monipuolinen kertojan ääni. Ja kaikki tulee niin luontevasti. Vau.

    VastaaPoista
  6. Siis nyt naurattaa oma kommentti, en siis suinkaan tarkoittanut että sinun kertojasi vaihtelisivat noiden Violet/Kati/jne. välillä, vaan siis ihailen miten osaat aina astua mitä erilaisempien kertojien ja päähenkilöiden rooleihin näissä tarinoissa.

    VastaaPoista
  7. Maria; ymmärsin vasta lapset saatuani miksi omalle äidille ei kannattanut puhua heti silloin kun hän tuli töistä ruokakaupan kautta kotiin.
    Miksi kannatti antaa hänen tyhjentää kassinsa, istahtaa hetki ennen kuin meni vaatimaan huomiota.

    Martta; arvostan ihailuasi. Kiitos vaan. Olen tullut siihen tulokseen että kun ylimääräiset raavitaan pois jää nippu perusjuttuja, tunteita, tilanteita, tapahtumia jotka ovat siinä mielessä yleismaailmallisia että ellei niistä itsellä ole kokemusta niin niihin voi ainakin helposti samaistua.
    Uskon myös että jokaisessa on "monta ihmistä" joita voi kuunnella. Eikä sillä ole mitään tekemistä jakomielitautisuuden kanssa!

    VastaaPoista
  8. Hei jee kiitos blogilistalle lisäyksestä!

    VastaaPoista
  9. Voi hyssykät, mistä sä Kati keksit kaikki noi ammatit? Tässä jutussa tietty arvaan, mutta noin muuten. Ja kerrankin sillä kertojalla meni hyvin!
    Kyllä mä näitä kuvasarjojakin ihailen, Tanja. Kun on upeiden kuvien lisäksi meheviä yhdistelmiä, että kiitos vaan taas molemmille!

    VastaaPoista