14.12.2010



Tampereen kauppaoppilaitos 1985 ja kesken jääneet asiat. Nyt toinen kaupunki, viikko jouluun ja pienessä kahvilassa kuppi kahvia, vauvanpään kokoinen pulla ja me Facebookin yhteentuomat.

Sanon ettet näytä samalta kuin ennen. Sanot samat sanat minulle, lisäät siihen vielä toisen lauseen ja tartut pöydän alla käsiini. Minua ei haittaa vaikka joku näkisi, olen riehakas ja 25 vuotta pyyhkiytyy pois. Pöydän alla panet käteeni rutistuneen paperilapun jossa on kolme sanaa. Mieheni soittaa, sanon etten ole löytänyt vielä läheskään kaikkia lahjoja ja sitten suljen puhelimen ja itseni häneltä.

Nyt kaikki on yksinkertaista. Meidän piti kai tavata väärät ihmiset, mennä vääriin paikkoihin ja tehdä väärät asiat erottaaksemme ne oikeat selvemmin.  Viet minut kotiisi ja se on ehdottomasti oikein asia maailmassa. Viivyn iltaan ja tulen palaamaan vielä monesti.  Kotiin palatessani otan kellarikopistamme aiemmin viikolla ostamani joululahjat mukaan.

24 kommenttia:

  1. Kiihkeä tarina! Sydän vähän hakkasi tuon rutistuneen paperin kohdalla.

    Silti totisesti toivon etten ole koskaan tuossa tilanteessa. (En näe mitään syytä ollakaan.)

    VastaaPoista
  2. Hieno tarina.
    Mietityttää valinnat ja mihin ne vievät elämässä...voiko valita oikein vaikka valitsisi väärin...

    VastaaPoista
  3. maijanmaja:eivät nuokaan nähnee...ja noin kävi kuitenkin;-)!

    hippityttö; uskoakseni kyllä mutta "oikein" voi olla myös oikein tosi väärin.
    Ja aina on se yksi juttu: kenen kannalta.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin tuo tarjottimen arkisuus ja yliläikkyneet kahvit lautasilla, muistuttaa, että sitten kun on jännää polkua kuljettu hetki, huomaakin ettei ruoho ollut aidan takana sen vihreämpää.

    Hannele

    VastaaPoista
  5. Tää on sen sorttista tarinaa, että on todella vaikea päätyä mihinkään yhteen toteen tai oikeaan. Minun ainakin on vaikea päätyä mihinkään "puhtaaseen" näkemykseen, sillä näissä tämän sorttisissa jutuissa oikean näkemistä sumentaa liiaksi tunteet. Ja mulla ainaskin on myös sen suuntainen tunne, että vaikkapa joku "koti, uskonto ja is..." määrittää liikaa ajatteluamme tällaisissakin jutuissa. Sitä on niin kasvettu tietynlaiseen moraalikäsitykseen, että on hirmu vaikea avartaa tai koittaa katsella asiaa aivan toisin. Mikä kuitenkin minusta olisi tervellisintä, mitä tämänkaltaisessa tilanteessa tulisi tehdä.

    VastaaPoista
  6. Ai niin, Hannelen kanssa samoilla linjoilla yliläikkyneen kahvin ja jännän polun yhteydestä :)

    Sitten taas olen valmis myöntämään, että ruoho toisinaan yksinkertaisesti ON vihreämpää aidan takana. Monesti kyllä ei. Mutta mahdollisuus siihen on.

    VastaaPoista
  7. En näköjään saa yhteen kommenttiin asiaani, pah, aina juolahtaa jotain vielä mieleen. Minäkin totisesti toivon, etten joutuisi tuohon tilanteeseen – etten minkään osapuolen tilanteeseen noista. Mieluisin vaihtoehto luonnollisesti olisi tajuta ajoissa lähteä, yksin, jos halajaisin jotain vielä vihreämpää.

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä kommentti, Hannele! Arki tulee vastaan aina.

    VastaaPoista
  9. Kun tällaisista asioista puhutaan sekoittuu sanoihin toisinaan pelkoa (siitä että joskus olisi kertomuksen kotoa soittava henkilö), katkeruutta (siitä että ehkä on jo ollutkin), vihaa ja vaikka mitä. Helposti tulee halu "mennä jonkun puolelle".

    Nämä kertomuksen ihmiset...kun en minä tiedä mitä niillä on ollut ja mitä tulee, tuleeko arkea ikinä, ehkä he tapaavat vain sanotaan nyt kolme kertaa. Mistä minä tiedän.

    Mutta se on varma että kaikkea tapahtuu. IHAN kaikkea tapahtuu, ja minusta on mielenkiintoista kuvitella sitä kaikkea milloin kenenkin näkökulmasta, sen kummemmin syyllistämättä ketään, säälimättä liioin.

    Ruohoja on monen värisiä ja jotkut ruohot nyt vaan ovat niin syviä että niihin uppoaa. Ehkä heille kävi niin.

    VastaaPoista
  10. Taas kerran sanoit hyvin; ruohoja on monen värisiä.

    VastaaPoista
  11. No kiitos. Kun jotakin semmosta hahmottelin suustani että ei suhteesta aina lähdetä siksi että se olisi läpimätä. Siis se mistä lähdetään. Ei siksikään, että odottaisi toisen suhteen olevan "parempi".
    Kun on niin paljon syitä ja niin paljon tapauksia. Kun joskus mennään semmoistenkin aitojen taakse missä ei ole yhtään mitään. Korkeintaan helteessä kuivunut ruskea läntti.

    VastaaPoista
  12. Voi jestas teiudän kanssa! Aivan mahtavaa hienoa työtä! Oikein tuli kylmäöt väreet kun osui ja upposi. KIIIIIIIIIIIIIIIIITOS!

    VastaaPoista
  13. Ihanan pyörryksen tarina... ja jatkossa todellakin ihan kaikkea tapahtuu..

    t. Elenna

    VastaaPoista
  14. Tähän on minun vaikea kyllä samaistua, ja sitten taas sitämyöten helppo tuomita.

    Huomasin todella etä aloin automaattisesti etsiä syitä ja langettaa syyllisyyttä jollekin, miksiköhän?

    Minuun on selvästi juurtunut jokin ennakkoluulo tässä asiassa, ja minä kun niin yritän niitä vältellä...

    VastaaPoista
  15. Aijai, kutkuttava. :)

    Ruohoista ja niiden väristä: vaihtamalla tuskin paranee, koska luulen, että paskan määrä on vakio.

    VastaaPoista
  16. Tai sitten joskus on pakko vaihtaa ja kun sen huomaa, voi olla hyvin järkyttynyt, surullinen ja syyllinen itsekin.
    Joskus vain ei muuta voi kuin antaa elämän viedä. Johti se sitten minne tahansa. Aina ei voi ennakoida... Eikä syyllisten etsiminen pidemmän päälle pelasta.

    Siis: mielettömän hyvä ja tosi tarina ja sinisen ikkunan takana pilkistävä tähti kurkkii mukavasti. Näkyvillä ja kuitenkin piilossa, turvassa...

    VastaaPoista
  17. Haa, paikansin epäluulojeni kohteen: se on tuo salailu joka nostaa niskakarvani pystyyn.

    VastaaPoista
  18. Tämä oli hyvä. Omalla kohdallani olen huomannut että mitä enemmän elämänkokemusta tulee, sitä helpompaa on tuo Katin mainitsema kuvittelu ja monesta näkökulmasta katselu, syyllistämättä tai ahdistumatta.

    Minä olen istunut tuossa pöydässä, kauan sitten ja olenpa myös ollut sekin jolle on soitettu tarinoita sepitellen. Se on elämää vain, niihin erinäisiin polkuihin on monta syytä, ja on niin totta, että kaikki mikä ei tapa vahvistaa!

    Ja Hannelen kommentti hymyilytti, hyvin havaittu.

    VastaaPoista
  19. Oi hurja, ja toisaalta elämäähän tämä vain on. Voisin kuvitella haluavani kurkistaa aidan toiselle puolen jos tuollaiseen tilanteeseen joutuisin, mutta löytyisikö lopullista uskallusta, enpä usko. Miettisin varmaan koko ajan vain niitä jo ostettuja lahjoja kellarissa ja olisin varma puolison löytävän ne juuri valehteluni hetkellä. Ja eikö se toinen muka kuullut äänestä jonkin olevan oudosti? Ei, ei toimisi minun kohdallani.

    Hyvä tarina kuitenkin.

    VastaaPoista
  20. Nina; iloitsen kun tunnut niin kovin tykkäävän;-)

    Elenna; tapahtuu, tapahtuu. Hyvää, pahaa ja siltä väliltä.

    Pilvitarha; (anteeksi, meinaan aina kirjoitta Pilvitahra) Hauska huomata että sait kiinni epäluulojesi kohteesta. Tykkään kirjoittaa (ja lukea) tekstejä joista tulee toisinaan hiukan epämukavakin olo. Tunteet heräävät. Ne sellaisetkin, joita ei toivoisi olevan.
    Minä olen valtavan mustasukkainen. Tai OLIN. Sanotaan nyt niin. Ihan hulluuden rajoille ne raivarit mitä olen saanut vuosia sitten asian vuoksi. Mutta mikä valtava voima sekin on! Tajuaa ainakin miltä sellainenkin tuntuu.

    eve; toisaalta joo, mutta sittenkin ei. Minusta on ehdottomasti mahdollista "vaihtaa parempaan" - paitsi käytettyjen autojen liikkeessä;-)

    Linnea; aina, jos koskaan ei todellakaan voi ennakoida. Omia tekojaan vielä jotenkin, mutta toisen. Kun ajattelen kaikkien niiden vaimoja/miehiä joiden puoliso "ei kyllä koskaan tekisi mulle mitään sellaista".....

    Pidän tuosta ikkunakuvasta. Ajattelin heti että se on sen miehen koti. Hän asuu yksin tuolla.

    Merja; minä olen itse soittanut tarinoita sepitellen. Juupa juu. Puolustan; olin nuori ja röyhkeä. Polkuihin on monia syitä eikä kaikkien varrella ole kylttejä.

    Vilijonkka; Mietin joskus; mitä jos joku menneisyydestä ottaisi yhteyttä minuun, haluaisi tavata "ihan vaan ystävinä" tms. Uskaltaisinko, haluaisinko? Entä jos? Syntyisikö maailman suurin soppa vaikka tapaaminen todella olisi "vain vanhojen ystävien tapaaminen"?
    Nauratti tämä kellarijuttu;-) Tyrisin itse sen kanssa jotenkin ihan takuulla. Mulla olisi väärän liikkeen muovikassi tai siinä olisi jotain likaa mistä näkisi heti...

    Tuo ääniasia ei toimisi minullakaan.

    VastaaPoista
  21. Ihana, jännittävä, hykerryttävä. Ja kuvat taas niiiin kauniita.

    Hauskaa, että tekstissä et tuomitse, saa itse kuvitella mitä on tapahtunut. Tuntuu, että oikeasti osaat mennä tosi erilaisissa tilanteissa olevien ihmisten nahkaan. Ja kun ruoho on väkisinkin joskus vihreämpää siellä toisaalla ja ihminen osaa kuvitella itselleen erilaisia elämiä, on tällaiset tekstit tärkeitä myös siinä, että mielikuvituksen tasolla voi olla itse toinen päähenkilöistä. Sekavasti ja kiireesti kirjoitettu, mutta pointti: kosketti! MEI

    VastaaPoista
  22. Mei: kiitos Mei kommentistasi. Olen samaa mieltä; päässään voi käydä missä vaan, tavata keitä vaan ja tehdä mitä lystää ilman että loukkaa ketään.

    VastaaPoista
  23. Tämä oli hilpeä! Voisinn aistia vuosikymmenten surun ja siksi juuri olla hyvilläni, näiden hahmojen petturuudelle.

    Olin nuorena kova tuomitsemaan nyt tiedän liikaa, etenkin tiedän sen, kuinka vähän me tiedämme tuomitaksemme.

    VastaaPoista