6.12.2010


Viime keväänä vaimo tuli näytelmäkerhon viikonloppukurssilta ja sano että se on loppu ny. Luulin ensin että kurssia meinasi mutta se olikin meidän avioliitto. Tää meidän perhe. Loppu koko mun elämä, kun tarkemmin ajattelen, nyt vajaa vuosi myöhemmin.

Lähin siitä sitte huiteleen aika nopeesti. En välitä alkaa tappeleen purnukoista ja mööpeleistä. Vaimo ne on oikeestaan kaikki valinnutkin ja suhteellisen selväksi tehnyt ettei mulla ole makua ollenkaan. Pitäköön ja vetäköön vihdoin sen lattiankin valkoiseksi. En ole enää panemassa vastaan. Tai pyytäköön sitä uutta hemmoa sutimaan. Onkin semmonen oikein käsistään kätevän näkönen. Joku hippi tai semmonen se on. Kulkee tuolla kaupoilla oma kangaskassi kourassa.

Aika usein meen entisen kodin ohitte ja jään katsomaan. Nyt talvella vähän harvemmin ja viivyn vaan hetken kun puskista on lehdet pudonnu ja perä jäätyy hankeen jos kauemmin viipyy. Siellä ne nyt valmistaa joulua. Exä ripustaa kaikkea sälää sinne tänne ja se hemmo leipoo lasten kanssa, jumalauta leipoo. Ja pahin: se käyttää mun paitoja joita jäi sinne kaappeihin.

20 kommenttia:

  1. Aika karua että toinen käy parisuhteen läpi itsekseen ja antaa erotuomion ilman varoitusta.

    Mutta sitä kai tapahtuu usein?

    Tulee semmoinen olo että mies ei uskalla itselleenkään tunnustaa miten pahalta tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Pilvitarha; siitä en tiedä miten usein mutta tapahtuuhan sitä. Ja karua on. Tarinan pariskunnan suhteen emme tosin tiedä oliko "varoitus" annettu. Ehkä olikin muttei sitä oltu kuultu, huomattu.

    HUOM> KAIKKI KIINNOSTUNEEET: Panin blogiin pyynnöstänne Blogilistalle. Sieltä voi halukkaat tilata.

    VastaaPoista
  3. Minulle tuli sellainen tunne, että yrityksia ongelmien ratkaisemiseksi olisi vaimon puolelta tehty, "varoituksia" annettu, mutta ne olivat mahdollisesti kaikuneet kuuroille korville. Tää tunne perustunee omaan kokemukeen. Sitten kun toinen ei ala miettimään tilannetta, on toisen yksipuolisesti vaan tehtävä ratkaisu. Sekin on ihan helvetin karua.

    VastaaPoista
  4. Tanja; niinhän se on. Mulla on itselläni siitä kokemusta myös. Sitten kun ero on jo tosiasia se toinen sanoo että ai jaa, nyt vasta ymmärrän. Olisit ajoissa sanonut - ihan kuin en olisi!

    Kun tätä kirjoitin en halunnut ajatella sen kummemmin kumpi on "paha", "kenen syy" tms.
    Keskityin vain tämän osapuolen ajatuksiin joka on se "jätetty". Panin senkin lainausmerkkeihin sillä yhtä hyvin se toinen saattaa olla yhtä paljon "jätetty", jo paljon aikaisemmin ehkä, mutta eri tavalla. Ei niin että suhde olisi lopetettu.
    Ja nyt kun tässä on mukana tämä toinen mies, jätetyn viha, katkeruus ja muu sellainen kohdistuu lähinnä häneen. Että siellä se , hänen kodissaan, hänen lastensa kanssa, hänen vaimonsa vienyt.
    Ellei tuota miestä olisi samat tunteet luultavasti kohdistuisivat voimakkaasti ex-vaimoon.
    Vai mitä olette mieltä?

    VastaaPoista
  5. Ja tuolla hetkellä, kun toinen noin sanoo "olisit aikaisemmin sanonut" tai "eikö me voitaisi jutella"..., se itkuraivon määrä on rajaton. Siis minulla oli näin.

    Ymmärsinkin noin, ettet hakenut syyllistä, vaan kirjoitit vain toisen näkökulmasta.

    Laitoin nämä kuvat ihan todella nopsaan eilen, enkä yhtään ehtinyt ajatella, millaista tarinaa näistä voisi syntyä. Hyvän teit taas!

    VastaaPoista
  6. Tanja; juu, se hetki jolloin olisi vielä voinut jutella on mennyt ehkä aikaa sitten....

    Mulle tuli aivan heti kuvista mieleen että joku istuu penkassa taloa katsomassa. Tai ei taloa, vaan mitä siellä nykyään tapahtuu kun ei itse enää mahdu mukaan.

    VastaaPoista
  7. Sää olet ihan selvästi seurannu sisustusblogeja tai jotain. Tuo 'vetäköön vihdoin sen lattiankin valkoiseksi' kertoo siitä.

    Ah mää nautin tästä huumorista. Tai huumorimielellä minä näitä luen, sitä on selvästi minusta rivien välissä.

    VastaaPoista
  8. Merja; joo, olen tainnut. Tiedän että on miehiä joita ei kiinnosta miltä koti näyttää mutta tiedän myös että on niitä joita ei siinä asiassa juuri kuunnella.
    Kirjoitan kyllä ns. vakavissani mutta en voi mitään, jonkunlainen ironia tunkee aika moneen tekstiin.

    VastaaPoista
  9. Hei, tosi kiva tämä dubletti, hauska lukea näitä ja ilo katsella kuvia -hyvä tiimi. Jotenkin tuossa kakkoskuvassa on juuri sellainen stalkkauksen maku niinkuin Violet kuvaili!

    VastaaPoista
  10. Martta, mulla olikin ihan sellanen olo, ku naapuruston ikkunoita illalla kuvailin, että joku LUULEE mua stalkkariksi :D

    ***

    Just vähän aikaa sit mietin, että ironia on tosi vaikea laji. Se helposti vesittyy, jos ei osu tarkasti. Se ei taida olla oikein mun laji, mutta sinä Kati osaat sen niin hyvin! Aina oon ollu ihan hymyt poskissa, ku oot vähän piikitellyt. Mä osaan olla kyllä itseironinen, mutta muuta maailmaa katselen kai aivan liian kiltisti tai jotain. Enkä nyt tarkoita, että ironia ois ilkeää välttämättä. Mutta jotain rohkeutta se vaatii. Mä oon lälläri. Mutta ei se mua haittaa :)

    VastaaPoista
  11. Hei Martta, minustakin kiva kun tykkäät!

    Tanja: joitakin ajatuksia ironiaan liittyenn;
    huomaan (ei koske nyt ollenkaan vain tätä dublettia) että ihmiset joko "ymmärtää" ironiaa tai sitten eivät. Jotkut näkevät/kuulevat/lukevat sitä sielläkin missä sitä ei (ainakaan tarkoituksellisesti) edes ole. On niitä, joiden mielestä ironia on vain ja ainoastaan ilkeilyä.

    Minusta se VOI olla ilkeää, ts. siinä on ehkä pikkuripaus jotakin siitä osastosta mutta kutsuisin sitä pikemminkin piruiluksi. Ajattelen että asiasta kuin asiasta on voitava, saatava kirjoittaa/puhua myös ironiseen sävyyn. On niin paljon asioita, ilmiöitä, juttuja joihin voi viitata vain yhdellä sanalla, pienellä lauseella ja suurin osa lukijoista pääsee kärrylle lopustakin. Sellaisesta minä tykkään.

    Ironia ei ole minusta ilkeilyä huumorin valepuvussa kuitenkaan.Jos itse haluan olla ilkeä jollekin niin en kuunaan käyttäisi ironian keinoja kun parempiakin on. Etenkin kun ironia menee niin monelta täysin ohi!

    VastaaPoista
  12. Pikkuripaus piruilun osastolta on just hyvästi sanottu! Ja nimenomaan minustakin on voitava ilmaista ironisesti. Ironia on hieno homma, kun sen osaa! Se onkin ehkä vähän niin, että ironia lähtee lentoon silloin, kun sen taustalla ei ole kirjoittajan/puhujan joku katkeruustunne tms., vaan tarkkanäköisyys ja analyyttisyys.

    VastaaPoista
  13. Ai, siellä ollaan hereillä!;-)
    Semmonen vielä että kyllä, jos jää epäselväksi onko puhuja/kirjoittaja katkera, kateellinen tahi muuta tuommosta niin silloin on ironiat menneet puskaan. Mutta mutta...lukijatkin tekevät virhearviointeja ja ironiaksi luetaan toisinaan sekin mikä ei sitä ollut suusta/kynästä lähtiessään. Kerran "iroonikko", aina sellainen!

    Ja ehdottomasti ironia ei minusta ole pilkkaamista tai muille nauramista. Jos pikkuriikkisen joskun onkin, niin yleensä siihen samaan kohteeseen voi itsensäkin sisällyttää. Itseironiasta se helposti alkaa...Kun on kerran huomannut miten naurettava sitä itse onkaan on helppo nähdä samoja piirteitä muuallakin;-)

    VastaaPoista
  14. Minusta ironiat menee silloinkin puskaan, jos haistettavissa on jotain noista: katkeruus, kademieli... Siis ei tarvitse jäädä edes epäselväksi. Ironialla ja oman pahan olon purkamisella on vissi ero. Minusta vaan monesti ironiaa käytetään juurikin sellaiseen, kun joku harmittaa. Voi tsiisus, kun mua ottaakin päähän, kun joku joskus kiukuttelee ironian keinoin, ja jos asiasta mainitsee, niin vastaukseksi saa "sulla ei oo huumorintajua". Ja tuo on kans totta, että lukija/kuulijaa toki tekee virhearvionteja. Kirjoittamisessa ja lukemisessa on kiperän paikan tullen vähän nuoralla tanssijan olo, että keikahtaako harha-arvioon, vai sinne oikealle puolelle tajuamaan, mistä on kyse.

    VastaaPoista
  15. Niinhän sitä käytetään. Pyrin olemaan tarkkana että sanoisin suoraan asiat jotka kalvavat. Ajattelen nyt vaikka erilaisia tilanteita elämässä joissa olisi helpompi vihjailla ja venkuroida ja justiin noin kiukutella ironian keinoin niinkus sanot.

    "Sulla ei oo huumorintajua"...niin juu..Niin letkautetaan erityisesti kun toisen huumorintajua ei ole SAMANLAINEN kuin oma. Hmm...

    Fiktion kirjoittamisessa on se "vaara" että lukija ottaa asiat tosina. Että tarinan henkilöiden mielipiteet nähdään kirjoittajan mielipiteitä, että tapahtumat ovat kirjoittajan elämästä jne.
    Noinhan VOI olla, vaan kun ei aina ole.
    Eikä edes varastettu kaverin elämästä.

    VastaaPoista
  16. En oo paljon muita kommentteja täältä lukenut,mutta sanompa vaan,että tyylistäsi tulee Hotakainen ja tämä "uusi" Kyrö (Mielensäpahoittaja)mieleeen.Ja se ei ole ollenkaan huono juttu se!Kyllä sulla vielä välähtää ;)
    T:Maria

    VastaaPoista
  17. Niin ja viä:jossain nuorten elokuvassa sanottiin joskus,että ironia on kätkettyä ivaa.Just niin.Mut ei välttämättä ilkeetä.
    T:Maria

    VastaaPoista
  18. Maria; oho. Kiitos. Ei välttämättä ilkeetä, ihan niin. Mutta joskus vähän. Ihan joskus ja ihan vähän.
    Mutta kyllähän sää tiedät; mää en ole oikeesti ilkeä ihminen. Ei musta ole semmoseen. Alan itkee pillittää.

    VastaaPoista
  19. Oi mitä löysinkään täältä!
    Olen ollut pitkään poissa blogeilta,
    ja mikä herkku täällä onkaan ollut odottelemassa!!!

    Olen Kati aina tykännyt tyylistäsi kirjoittaa, niin mutkattoman hersyvää, tarkkanäköistä ja mehevää ja ja ..

    Tätä kirjoitusta vanhemmat ovat vielä lukematta, mutta en malta olla sanomatta tähän väliin jo jotain :)

    Tämä teidän yhteistyö on aivan mahtava ja toimiva juttu!

    Ironia on kyllä sellainen taiteenlaji, jota ei kaikki valitettavasti ymmärrä, tai sitten lakkaavat ymmärtämästä,
    kummasti varsinkin parisuhteen vedellessä viimeisiään, alkaa toisen ironia kuulostaakin pelkiltä ilkeiltä piikeiltä, vaikka alussa juuri tälläiseen verbaliikkaan olisi rakastuttukin..

    Tämä tarina sykähdytti, varmasti niin tuttuja yksityiskohtia monelle, itsellenikin.
    Kävelin juuri äskettäin vanhan kotitaloni ohi, ja siellä roikkuvat keittiön ikkunassa minun ompelemat verhot ja katossa valitsemani lamppu. Pihassa samassa vanhassa asennossa ruostuneet kottikärryt, jossa kesästä jääneet kukat törröttivät lumen keskeltä.
    Kukat joku on varmasti välillä vaihtanut uusiin, mutta koko miljöö näytti todellakin samalta, kuin silloin KAHDEKSAN vuotta sitten, kun muutin sieltä pois..
    Ex-puolisonikaan ei ole siellä asunut ainakaan kuuteen vuoteen, sitä en tiedä monesko perhe talossa nyt asuu..
    Mutta verhot ja lamppu ja ties mitä muuta sinne jätettyä tai unohtunutta, on vielä käytössä,
    elämä jatkuu niin hämmentävän monissa eri tasoissa.

    Kiitos teille Kati ja Tanja, nyt keitän lisää kahvia ja jatkan lukemista :)
    -Sarana

    VastaaPoista
  20. Sarana: kyllä ilahdutti tämä kommenttisi!
    Pidän Tanjan kuvista ja Tanjasta itsestäänkin kovin, näin sivumennen sanottuna, vaikka olemme vain kerran tavanneet. Tuntui että häntä haluan pyytää mukaan tÄllaiseen. Ennakkoaavistus oli että hän innostuu ja ettÄ homma toimii hyvin - ja niin on ollut.

    Aika uskomaton tuo juttu jonka kerroit! Kiitos että kerroit, se on kovin mielikuvitusta ruokkiva. Ne verhotkin...voi ihme.

    VastaaPoista