6.1.2011


Toisinaan kaipaan niin hirveästi etten voi päiväkausiin juuri liikkua. Kaipaan sitä että puut ovat pihalla pystysuorassa niin kuin niiden pitääkin, eivät litteinä ja narisevina, maaliin peitettynä jalkojen alla vain. Kaipaan sitä että ikkunasta voi lentää lintu sisään, että pihassa käy kettu.

Mitä siitä tulee että elää puun ja kuoren välissä, hengittää koneen puhdistamaa ilmaa, hakee ruokansa muovikääreissä liikkeistä joissa kukaan ei puhu toiselle mitään. Kun ei päiväkausiin tiedä millainen ilma ulkona on, ei tarvitse nähdä vaivaa eikä nurkissa ole hiiriä joille pitää tehdä jotakin.

Koneet tekevät työni, käteni riippuvat tarpeettomina sivuilla. Ihmisen muotoinen olento, ei ihan varma mistään. Parhaalta tuntuu kun makaa pienessä kippurassa silmät kiinni ja on olevinaan toisaalla. Aurinko paistaa kuumasti ja uskon haistavani ruohon.

5 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva on niin vahva (ja rohkea), siitä tuli heti mieleen kipeä kaipaus... Tarina ei jää toiseksi

    Ai vitsi, te ootte aika vedossa tänä vuonna ;)

    VastaaPoista
  2. Pilvitarha; Tanjalle pistin heti kuvat nähtyäni viestin että nytpä on semmonen sarja että alta pois. MInulle kovin inspiroiva ainakin.

    VastaaPoista
  3. "Aurinko paistaa kuumasti ja uskon haistavani ruohon."-lause antoi uskoa siihen että hänen pihallaan vielä kerran käy kettu, vaikka aika paljaana makaakin!

    Menemme kohti kevättä ja ruohontuoksuja!
    tv. Outi

    VastaaPoista
  4. Outi; minä toivon myös että hän pääsee takaisin pihoille joilla kettu käy. Ei ole kivitalossa hänen paikkansa. Menee lattialla makailuksi.

    VastaaPoista
  5. Viimeinen kuva on todellakin vahva, ihana.

    VastaaPoista