16.2.2011


Kaivoin laatikon maahan - niin luulen - kun olin juuri täyttänyt viisitoista. Uuninpesästä pelastetut päiväkirjani, lumihankeen sammutetut, kulmistaan kärventyneet päivät ja viikot, auki pakotetut lukot tarpeettomina kansissa roikkuen, koko minun siihenastinen elämäni mustuneena ja savulta haisevana.

Hain lepikosta paikan ja kaivoin kaiken peltilaatikossa maahan. Tamppasin maan tiiviiksi laatikon päälle, panin merkiksi kasan kiviä. Tässä lepää unelmat, surut ja ilot, tässä maatuu yhden ihmisen nuoruus.

Palasin kun hennot taimet olivat jo tanakoita ja tuulessa taipumattomia. Etsin paikkaa mutta kuljin kai kaupungin opettamana ympyrää. En nähnyt metsää puilta, en puita metsältä. Kaivoin maata sieltä täältä, ensin satunnaisesti sitten määrätietoisesti ja järjestelmällisesti mutten löytänyt laatikkoa. Piti lopulta muuttaa kirjat vanhaan kotikylään ja hoitaa homma loppuun asti. Hommasin työkoneet ja maankääntövehkeet ja paikallislehti teki jutun naisesta joka käänsi vanhat kotikontunsa ympäri eikä kukaan tiedä miksi.

Isäni olisi tiennyt muttei olisi kertonut.

4 kommenttia:

  1. Jännä tarina. Näihin aina peilailee omia juttujaan. Ja nyt tulin taas miettineeksi, etten ole koskaan osannut pitää päiväkirjaa. Se on ollut mulle vieras ajatus, että laittaisin jotain tekstiksi, mutten haluaisi kenenkään muun lukevan.

    Tuo paikka muuten, josta lepät ovat, on minun lapsuuteni yksi tärkeimmistä leikkipaikoista. Kävi siellä nyt pari viikkoa sitten kameran kanssa.

    VastaaPoista
  2. Tanja; aavistelin että tuo oli siltä matkalta mutten tiennyt.
    Yhdessä vaiheessa päiväkirjat olivat meidän likkaporukoissa sellaisia joita nimenomaan annettiin toisten luettaviksi. Niihin kirjoitettiin paitsi toiveita ja haaveita myös (musta tuntuu) aika paljon paskaa eli kaikkea mitä oli muka tapahtunut ja kenen kanssa tms.

    Äitini kertoi että hänen äitipuolensa poltti hänen päiväkirjansa. Se on ihan käsittämätön teko vaikka niissä mitä olisi - eikä kai mitään sen kummempaa edes ollut.

    VastaaPoista
  3. Aivan kauhea juttu! Siis tuo polttaminen. Mä tässä aloitan naputtamaan lauseita, mutta pyyhin ne aina pois. Mitä tuollaiseen voi sanoa? Järjetöntä vallankäyttöä ja epäreiluutta.

    Mutta tuo sun lapsuuden päiväkirjajuttu se hauskalta kuulostaa :)

    VastaaPoista
  4. Tanja; no sanos muuta, liittyen tuohon polttamiseen. Kun äiti siitä kertoi olin aikalailla luukku auki vaikka tiedän ettei hänen ja äitipuolensa suhde mitenkään helponpuoleinen muutenkaan ollut.

    Niin, teinareissa (teinikalenteri) vallankin tuota harrastettiin mutta päiväkirjoissa myös. Että oli juttuja joita kirjoitettiin, varmaan jotakin totuuspohjaakin mutta muutakin...kai siihen liittyi joku oletus että päiväkirjoissa olisi "totuus" ja siksi ei niin epäilty niiden sisältöä (???)

    VastaaPoista