26.5.2011




Minun ei tarvitse nousta vielä. Minun ei ole mikään pakko nousta silloin kun ovi sulkeutuu muiden jäljiltä, ei edes silloin kun kadunvarren kirkonkello lyö puoltapäivää. Minä en nouse, minä käännyn vain hiukan ja katselen valon kuvia seinällä.

Joinakin aamuina lapsi kysyy: nousetko jo äiti? Nousen istumaan sängynlaidalle ja istun siinä siihen asti että kaikki ovat menneet. Sitten - koska ei ole mitään pakko mihinkään - menen makuulle, käännyn taas vain hiukan, katselen valon liikkeet ja kuuntelen puolenpäivän kellot. Joskus havahdun siihen että ovi käy ja tuo iltapäivän ja illan.

Mies pyytää vaihtamaan pyjamaa. Hän on pessyt ja tuonut uuden. Hän istuu sänkyni reunalla se pyjama käsissään eikä häntä naurata. Lupaan yrittää tehdä asialle jotakin lähipäivien aikana. Hän ei silitä päätäni enää vaikka juuri nyt pitäisi. Me olemme niin yksin täällä.

(Reetan kuvat, Katin teksti)

7 kommenttia: