21.11.2010


Viime viikolla sain yht’äkkiä tarpeekseni. Yhden erityisen kiusallisen asiakkaan lähdettyä lähdin minäkin. En pannut oveen edes "palaan pian" -lappua. Suljin vain kaupan oven avaimella ja menin istumaan kahvilaan kadun toiselle puolelle. Otin kupin lempiteetäni ja valtavan leivonnaisen ja istuin kamerani kanssa ikkunapöytään.

Tiesin että kahdeltatoista eräs rouva tulisi sovitusti tuomaan painavaa maljakkoa äitinsä kuolinpesästä. Istuin pöydässä ja katselin kamerani pitkän linssin avulla miten rouva tuli, kulki sillä tavalla hiukan takakenossa kuin kuljetaan painava esine sylissä, veti ovenkahvasta eikä ovi auennutkaan. Nainen laski maljakon maahan, tempoi kaksin käsin liikkeen ovea. Käänsin zoomilla hänen kasvonsa suuriksi ja näin niillä hikipisaroita. Otin kaksi kuvaa niistä hermostuksen punertamista poskista.

Rouva lähti maljakkonsa kanssa. Oven takana kävi satunnaisia asiakkaita, toiset katselivat vain ikkunaa, nainen näytti sormella miehelleen pientä patsasta, mies katseli toisaalle. Kolme ihmistä yritti mennä sisään enkä voi lakata ihmettelemästä sitä vimmaa millä ovea riuhdotaan vaikka se on ilmiselvästi lukittu. Istuin kahvilan pöydässä vielä pitkään senkin jälkeen kun olin tyhjentänyt lautaseni. Katselin maljakkorouvan kuvia, painoin sitten delete -nappulaa ja palasin kadun toiselle puolelle tiskin taakse.

12 kommenttia:

  1. Tuota antiikkikauppaa vastapäätä ON kahvila, ja antiikkikaupan ovi on lähes aina lukittu!

    Naurahtelen täällä oikeinkin, ja kuule se on nyt mitä mahtava juttu.

    VastaaPoista
  2. OHO!
    VAnnon etten tiennyt tuota, miten olisin voinutkaan.
    Hyvä jos sulle on naurahtelua tullut, se auttaa paranemiseen.

    VastaaPoista
  3. No olishan aika outo homma, jos sulla olis mielessä Helsingin antiikkikauppojen ikkunasomistukset ja niiden positiot ja ympärilla olevat putiikitkin :) Mutta siis eipä paljoa tarvinnut kuvitella vastapäistä kahvilaa, kun itsekin olen istunut niin, että näen tuon kaupan ovelle. Myös jokusen oven riuhtaisun olen nähnyt. Ja itsekin käynyt joskus kahvassa.

    Naurahteluissani on vielä vähän sellainen ontto tunnelma. mutta jo selvästi lämpimämpään suuntaan menossa :)

    Varsin hauska tarina!

    VastaaPoista
  4. Tänne taas myöhäisen aamiaisen jälkeen lukemaan päivän stoori ja katsomaan päivän kuvat! : )
    Tämä tarina kolahti nyt ihan henkilökohtaisesti, koska olen tosi huono tekemään tuollaisia "nyt napsahti" -temppuja, vaikka joskus haluaisinkin. Se ei johdu ainakaan itsekkyyden puutteesta, vaan liiasta kiltteydestä. Jonain kertana kyllä kokeilen, koska tuolla antiikkikaupan myyjälläkin oli noin hauska teehetki. : )

    VastaaPoista
  5. Hupaisa! Ja aika hyvä yhteensattuma tuo että oikeastikin oli se kahvila siinä..

    Tosin minä en varmaan ottaisi valtavaa leivonnaista, ottaisin valtavan korvapuustin!!

    VastaaPoista
  6. Tanja: olisi aika outoa, myönnän!
    Onttonauru on taiteenlaji sinansä, muista se. KUn siihen yhdistää sopivan kyynisen katseen voi tapahtua ihmeitä!

    maijanmaja: mulla napsahtaa useinkin. Teen monenlaisia äkkirykäisyjä. YmmÄrrän tuota myyjäâ täysin!

    Merja: Minä olen siinä kÄsityksessÄ että "leivonnainen" on yläkäsite kaikille leivotuille (yleensä makeille?) jutuille...joten se pitäisi sisÄllÄän mm. pullat ja leivokset sun muut.
    Vai onko oma määritelmäni?
    Vaikkei tää ny niiiin tÄrkeää ole, korvapuustin oisin itsekin ottanut!

    VastaaPoista
  7. Onttonauru muuttui eilen sitten kuitenkin minun omaksi naurukseni, sellaiseksi tyytyväiseski. Mutta onttonauru tosiaan ON taiteen laji, minä en vain ole siinä kauhean hyvä :) Ja jos minä alan ottaa kyynisiä katseita, niin silloin saa toiset nauraa.

    maijanmaja, minäkin olen huono tekemään napsahdustemppuja. Mutta sitten kun sellainen hetki tulee, että pinnani on niin kireä, että unohdan normaalit tapani, niin teen tempun näyttävästi.

    Merja, no tosiaankin hupaisaa. En voinut lukea tarinaa ajattelematta juuri Primulan kahvilaa ja yhtä tiettyä ikkunapaikkaa siellä.

    VastaaPoista
  8. Entistä pienkauppiasta rupesi oikein harmittamaan, sillai kyynärtaipeissa hermostuttamaan, tuollainen perinpohjainen asiakkaiden kiusaaminen. Mikä sillä naisella(?) on?

    Kommenteista palajastui vastaus aiottuun kysymukseen, eli kumpi oli ensin, muna vai kana.

    Helsinkin on vaan niin hieno! Kiitos näistä kuvista, Tanja.

    VastaaPoista
  9. Vilijonkka: Uskon että se asiakas jonka jälkeen liikkeenpitÄjä häipyi oli ns. viimeinen niitti.
    Ajattele ny, puodissa lappaa hiplaajia, kukaan ei osta mitään, hinnoista nuristaan ja tämä viimeinen yritti myydä inox-haarukoita hopeana.
    Tuli sellainen kunnon vanhan ajan napsahdus, niin se kai oli.

    Juu, kaikissa kirjoituksissa tähän asti ensin kuvat joihin sitten kirjoitan.

    VastaaPoista
  10. Joo, kyllä mä muistan, etenkin ne jotka lääppivät ihan kaikkea, joiden oli pakko avata joka kirja, vaikkei oikeastaan olleet edes kiinnostuneita. Tavan vuoksi vain. Ja jotka eivät edes heitä sanoneet, ei sisään kuin uloskaan mennessä. Onneksi oli kivojakin niin ei tarvinnut häippästä.

    VastaaPoista
  11. Vilijonkka, minullakin vuosien mittainen kaupanalan työkokemus ja muutaman kerran on kyllä meinannut napsahtaa. Mä en kestä sellaista, että ripustaudutaan ja jos aikuinen unohtaa olevansa itsenäinen ja alkaa vinkua milloin mistäkin.

    VastaaPoista
  12. Ai niin, Vilijonkka vielä, Helsinki ON hieno! Kiitos.

    VastaaPoista