24.1.2011


Yksi rouva on alkanut käydä korjaamolla joka viikko, toisinaan kaksikin kertaa. En minä sen autosta mitään löydä eikä kyllä löydä muutkaan. Eilen hän sanoi ettei auto kulje kuten pitäisi, etsikää vika. Etsikää niin kauan ja huolella että löytyy. Ennen lähtöään hän iski minulle silmää hyvin ujosti mutta tarkoituksella.

Kukaan muu ei halunnut enää sekaantua asiaan. Nostin rouvan auton pukille ja tutkin pohjan. Laskin alas ja tutkin kaiken mitä mieleen juolahti. Ei missään mitään, ei edes ruostetta. Vilkaisin myös hansikaslokeroon, en tiedä miksi - ja jo alkoi löytyä. Kermanvärinen kuori, päällä minun nimeni. Tuntui oudolta nähdä se siinä, käsinkirjoitettuna.

Otin kirjeen haalarin taskuun ja painuin verstaasta pihalle. Revin kuoren kiireellä auki ja luin hengästyneenä rivit. Loppupäivän olin jossakin lattian ja katon välimaissa, taisin hymyillä idioottimaisesti koska minua taottiin selkään koko ajan ja virnuiltiin. Kotiin päästyäni kirjoitin vastauksen. Käytin kirjallisuutta ihan hiukkasen apuna, koska ei minun pääni ole tottunut tällaisia lauseita tekemään. Seuraavana päivänä panin oman kirjeeni hansikaslokeroon.

Kirjeenvaihtomme jatkui näin monta kuukautta. Mietin joko uskaltaisin ehdottaa tapaamista työajan ulkopuolelle. Sellaista ihan oikeaa tapaamista että mentäisiin syömään, vaikkapa. 

Eräänä aamuna töihin tullessani huomasin naapuritontin romuttamolla tutunnäköisen auton. Näin rekisterilaatan heti ja juoksin sisään. Auto näytti siltä kuin se olisi jäänyt junan alle ja vahvistukseksi kuulin että juuri niin oli käynytkin. Pyysin saada katsoa hansikaslokeroon ja otin sieltä kirjeen. Hortoilin kirje povitaskussa päivän kaupungilla, en mennyt työhön enkä illalla kotiin. Työkaverit nappasivat kadulta mukaan kun olin ollut muutaman päivän hukassa. Jatkoin sitten töissä mutta en koskaan aukaissut kirjettä.

10 kommenttia:

  1. Oi, miten riipaiseva tarina. Kävi niin sääliksi sitä korjaamon miestä. Ja rouvaa, joka jäi niin mystiseksi. Huikea fiilis jälleen, sekä tekstissä että kuvissa. Kiitos.
    Pariisin Margarita

    VastaaPoista
  2. Oi,alku oli niin suloinen. kiitos tästä(kin).

    VastaaPoista
  3. Romanttista sanon minä.
    Ja hiukan surullinen mutta arvoituksellinen loppu...sellainen että
    voihan olla ties mitä tapahtuisi jos kirjeen avaisi.
    Kuvat ja tekstit passaa aina hyvin yhteen miten osaattekin!
    Kiitos lukuelämyksistä.
    -Anne

    VastaaPoista
  4. Hui, olipa huikea stoori! Ja tuo korjaamokuva, oi!

    VastaaPoista
  5. Ihana. Voi tuota miestä. Se on ihan just eikä melkein! Blogissani on teille tunnustus ja haaste!

    VastaaPoista
  6. Margarita: korjaamon ressukka...Kiitos itsellesi.

    Kerttu; Kiitos kun kommentoit. Tätähän voisi kokeilla oikeasti. Ensi kerralla kun autossa on vikaa...tai muuten vaan.

    Nina; mukavaa jos pidit.

    Anne; ajattelin kyllä kirjeen sisältöä mutten halunnut siitä puhua.
    Tähän asti olemme tehneet niin että ensin on kuvat ja niihin sitten teksti. Joskus sietäisi kokeilla toisin päin ihan vain siksi että se on taas aivan eri juttu.

    Pilvitarha; kiitos kiitos1

    Savu; jokohan pääsisin irti näistä missä aina tapahtuu onnettomuuksia!
    korjaamokuva on minusta hieno myös. Haluaisin kuulla lisää. Italiasta näyttää olevan, auto ainakin.

    Katja; seuraava kirjoitus on vastaus haasteeseen.

    VastaaPoista
  7. Voi herrajjestas tää oli hyvä! Tuntui ytimissä. Tykkään tuosta uusimmasta blogiparodisestakin... ;-))

    VastaaPoista
  8. Huikea stoori. Upeasti kuvailtu tuo kuvan ukko.

    VastaaPoista