18.3.2011


























Olen tavannut monenlaisia hevosia ja uskon tuntevani ne paremmin kuin ihmiset. Sitten veli toi tänne yhden josta en saanut selvää, johon en saanut otetta. Heti ensimmäisenä päivänä se potkaisi minut polvilleni enkä muista sellaista tapahtuneen koskaan ennen. Seuraavana päivänä pakkasin muutaman päivän tarvikkeet, nousin selkään ja sanoin veljelle että palaamme kun olemme sinut.

Vein hevosen kauas, näytin sille paikat joissa olen itse kasvanut. Puhuin koko ajan rauhallisella äänellä, selvin sanoin. Taputtelin ja harjasin kiiltävää selkää, lihaksikkaita lapoja. Kerroin ensimmäisestä hevosestani ja kaikista muista sen jälkeen. Kun yö viileni istuin pitkään nuotiolla ja puhuin puoliääneen elämästä ylipäätään. En tiedä kuunteliko koni enää. Se seisoi pää roikkuen puun vierellä. Panin sen päälle lämpimän viltin ja menin itse telttaan.

Eväät riittivät neljäksi päiväksi. Se oli tarpeeksi siihen että hevonen alkoi luottaa ja totella käskyjäni. Se lakkasi pokkuroimasta turhan takia ja kulki käskystäni muttei alistuneena. Se säilytti ylpeytensä mutta myönsi että pomo olen minä. Kun osoitin sille oman paikan tallistamme minusta näytti että se hymyili.

(Kuvat Merja)

11 kommenttia:

  1. Täydestä meni, sekä kuvat että tarina, sillä hevosista en tiedä mitään! Onkohan tuo kuvan komistus ihan oikea cowboy?

    VastaaPoista
  2. Juu on se ihan oikea cowboy :)

    Tykkäsin tuosta yksinpuhelukohdasta.

    VastaaPoista
  3. Vilijonkka; kuule mää en tiedä sen vertaa;-) Sen tiedän että olen niin riivatun allerginen että tukkoon vetää jo seistä raveissa maaliviivalla...

    Merja; wow, oikea;-) Mietin millainen tuo hahmo voisi olla. Toivon että se voisi olla vaikka ihan hiukkaisen sellainen kuin kirjoitin.

    VastaaPoista
  4. Minä luulin, että tällaista elämää ei ole enää olemassakaan muualla kuin Tex Willereissä.
    Patinoitunut (,käsittelemätön) puu saa minussa aikaan kylmiä väreitä. Ja maailma näyttää paljon paremmalta ruutuikkunan takaa.

    Minäkään en tiedä hevosista yhtään mitään, mutta jotain ihmeellistä vetoa tunnen eläinten ajatusmaailman ymmärtämiseen. Luin joitakin vuosia sitten Hevoskuiskaajan ja olin sekä ymmälläni että haltioitunut.
    - Mirkka -

    VastaaPoista
  5. Violet, olet siis ollut raveissa?! Raveihin en kaipaa, mutta vinttikoirakilpailu kiinnostaisi. Niissä on varmaan jotain yhtymäkohtia kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Mirkka; en ole lukenut tuota. MOni pitää, muistelen. Eikös siitä elokuvakin ollut.

    Vilijonkka; kuule kysy vaan montako kertaa;-)
    Kersana siis olin usein. Isän kanssa mentiin ja seisoskelin asiantuntevan oloisena mannejen vierellä maaliviivalla, kädet takussa kun olin Jukka ja hevosmies nääs.
    Vinttikoirakilpailuistakin on kokemusta! Ystävillä oli kaksikin koiraa, toinen ainakin kilpaili ja Kaupin vinttikoiraradalla kävin katsomassa. Työpaikassa oli yksi toinenkin jolla oli kilpaileva koira.
    Löin siellä vetoakin ja voitin kerran jonkun ruman paidan...palkinnot oli vähän mitä oli;-)

    VastaaPoista
  7. Tää vois olla ihan hyvin tottakin. Aikaa ne eläimet monesti tarttee että luottamus syntyy. Ja päättäväinen "cowboy" niin kyl se siitä. Oikein uskottava ja komea tarina jälleen!

    VastaaPoista
  8. Sekoitin kirjat. Olen toki lukenut Hevoskuiskaajan ja tainnut nähdä elokuvankin, mutta nyt oli kyse vallan toisesta teoksesta. En kuolemaksenikaan muista kirjan nimeä, mutta sen muistan, että kirjan tekijä taisi olla Monty Roberts. Kirja voisi olla "Mies, joka puhuu hevosten kanssa" (The man who listens to horses). Joka tapauksessa, kirjassa kerrottiin siitä, miten Monty seurasi lapsuudestaan hevosten käyttäytymistä laumassa ja alkoi soveltaa havaitsemiaan ryhmänormeja hevosten koulutuksessa. Suosittelen lukemaan.
    - Mirkka -

    VastaaPoista
  9. Aika hienoa että cowboy joka on niin karski hahmo jaksaa kuitenkin kuunnella hepoansa ja noin keskittyä siihen. Melkoista. Taitavat ymmärtää jotain siitä paljon puhutusta hidastamisesta?

    VastaaPoista
  10. Ystäväni on oikeasti hevoskuiskaaja. Olen ollut hänen hevosiaan katsomassa muutamiakin kertoja. Käyttää parantamiseen myös omia terveitä hevosiaan, ovat jotenkin tärkeä osa sitä hommaa, näin olen ymmärtänyt.

    Tekstisi tuntui silti kovin uskottavalta.

    VastaaPoista
  11. No minä tiedän hevosista yhtä ja toista, liki päivittäin niiden kanssa touhuan ja voin sanoa, että aika hyvin kirjoitit ihmiseksi, joka ei hevosia käytännössä tunne! Harmi, että olet allerginen.

    VastaaPoista