Meihin ei uskonut yksikään. Mies sai läksijäislahjaksi lasten muovisen leluveneen ja vitsikkäitä kortteja, minä kalanmuotoisen pehmolelun. Pomo toivotti puheessaan myötätuulia ja muistutti että paikka on aina vapaana molemmille jos myrsky sittenkin yltyy ja vene kaatuu alta.
Muistan alkuajat. Muistan miten mies lähti aamuyöstä joka päivä ja nousin seuraksi juomaan kahvia silmät vielä ummessa. Työpäivät olivat pyöreitä kuin rantapallo kunnes rytmi syntyi ja asiat veivät vain sen ajan kuin niiden sopiikin ottaa.
Nyt on jo kolme apulaistakin. On jakeluauto ja varmat asiakkaat, on sellaista aikaa jota saa sanoa aivan omaksi. Toisinaan kun on rauhallista ajan kylältä johonkin hiukan suurempaan kauppaan missä minua ei tunneta, käyn kylmäaltaalla katsomassa miten pyöreät, tutut purkit ovat siellä sievästi limittäin. Saatan kääntää purkkeja niin että näkyvät paremmin mutta yleensä vain katselen.
(Kuvat Kata eli Vilijonkka)
Hyvä he, kun uskalsivat! Just noin.
VastaaPoistaIhana tarina yrittämisestä ja itseensä uskomisesta!! Sillä niin se on, että jos ei kukaan muu uskokaan niin itse on asiaansa uskottava.
VastaaPoistaNää tarinat on aina ihan mahtavia!
Hih, ihanan positiivinen tarina! Omiin unelmiin uskominen kun on monissa tapauksissa vaikeaa nimenomaan ulkopuolisten epäilyksen vuoksi.
VastaaPoistaHehee, aavisteli jo ekasta kuvasta kuka kuvaa ja tokan silleistä jo tiesin!
VastaaPoistaTekstistä tuli mieleen Sari Vuoristo, ja tämä on kohteliaisuus.
Katja; he kai uskalsivat kun olivat tarpeeksi tyrttyyntyneitä olevaan.
VastaaPoistaHeli; kiitos. On se niin.
Vilijonkka; Ulkopuoliset ovat niin sokeita;-)
Liivia; ai jaa, mää kato itse luulin ensin että Merja oli pannut nämä.
Ilahdun kovasti moisesta kohteliaisuudesta. Vuoristo on minusta hyvä.
Sä kirjotat NIIN ihania tarinoita. Aina koskettaa jollain tavalla. Vilijonkaksi arvelin myös viimeistään toisesta kuvasta.
VastaaPoistat. Maija
Kaikki, mitä tahtoisin sanoa tarinasta tuntuu niin kliseiseltä, että sanon vaan, että tykkäsin. Purkkien kääntely palautti mieleeni kirjailijan, joka käy Akateemisessa tarkastamassa, että hänen kirjansa ovat hyvin näkyvillä.
VastaaPoistaMaija: kiitos sanoistasi. Mikäs tÄmä Vilijonkka ja kalapurkit -juttu oikein on?
VastaaPoistaKerrohan Vilijonkka itse miksi sut yhdistettiin noihin kuviin heti?
Pirkko: olen iloinen. Näihin(kin) kuviin oli hyvä ja luonteva kirjoittaa. Heti tuli mieleen jotakin ja sen panin.
Heh, tuo Kirjailija, naurattaa.
Hei mahtavaa, ekan kerran tuli kuvista vahva tietyn tarinan tunne, ja sitten sama tarina löytyikin tekstistä.
VastaaPoistaHannele
Olen lähes tulkoon kateellinen tuosta tunteesta pakastealtaalla..
VastaaPoistaIhanan toiveikas positiivinen tarina, kiitos! Ja Vilijonkka, hienot juuri tarinan näköiset kuvat.
VastaaPoistaPariisin Margarita
Voi miten tykkäsin tästä!Kiitos teille molemmille.
VastaaPoistamulle tuli kauhea ikava suomeen. silakkamarkkkinat, helsinki ja haluaisin tanaan puhua ruotsia.
VastaaPoistapia spore
Tiukka rajaus ja yhden asian kuvat? Jos vaihtoehtona on Merja, niin hänen kuvissa on minusta myös enemmän kuulautta. (Mun kameraa ei ole puhdistettu koskaan eli sisältää kolmen vuoden kiinalaiset pölyt!)
VastaaPoistaEmmävaantiiä.
Hannele: olemme siis samoinajattelijoita!
VastaaPoistamaijanmaja; samoin...
Margarita; olen iloinen kun tykkäät. Minä tykkään itse näistä kuvista kovasti vaikken kalasta tykkääkään;-) Heti tuli tarina mieleen.
Maria; itsellesi;-)
aurinko: hei, puhu ruotsia siellä! Mää puhuin vahingossa juuri yksi päivä puhelimessa lääkärille. Oli vähän että pardon????
Vilijonkka; olen muuten usein ajatellut että sun kuvissa on jotain samaa kuin omissani. Meinaan mää suosin kans yleensä tuota tiukkaa rajausta ja - hienosti sanottu! - yhden asian kuvia.
Violet, ihastelen monien muiden kuvissa arvoituksellisuutta. Meidän molempien kuvissa sitä on aika vähän.
VastaaPoistaJa minä taas rupesi äsken molottamaan ruotsia lapsen kanadalaiselle opettajalle, joka rupesi vain nauramaan, jolloin tajusin. Vieras kieli mikä vieras kieli, minulle niissä ei ole mitään eroa.
Heh, no kah niinpä on, aika vähän on arvoituksellisuutta;-) Sopii tällaiselle tyypille jolle on tärkeää että kaikki nyt varmaan ymmärsivät tasan tarkkaan mitä tarkoitan...pätee tekstiin, pätee kuvaan.
VastaaPoistaOlen tylsä. Suorastaan ankea.
Mun pitää nyt kommentoida rajausta. Tiukka rajaushan usein syntyy myös luonnostaan jos objektiivi on rajaava (siis ei laajakulma). Minä kuvaan aika paljon laajakulmalla, ainakin jos on kyse ympäristöistä ja maisemista.
VastaaPoistaMutta tiukka rajaus ei sinänsä minusta vie kuvasta pois arvoituksellisuutta. Tulkintoja on niin monia. Mun mielestä esim. Katilla on usein hyvinkin arvoituksellista fiilistä kuvissa vaikka kuva kuinka tiukka olisikin. Ja tuo Vilijonkan ylin kuva on minusta suorastaan ladattu, mulle tulee siitä heti joku majakka-syrjäisellä-meren-rannalla-tuulisena-yönä olo.
Merja; aivan totta tuo mitä sanot objektiivista. Mää olen sitten vielä sellainen että (ellei ole kyse uusista tai erityisen hienoista maisemista) en kovin mieluusti kuvaa maisemaa. Haluan tuoda lähemmäs, näyttää. Rakastan yksityiskohtia.
VastaaPoistaNiin ja sitten semmoinen tuli vielä mieleen että mitä se arvoituksellinen nyt kenellekin tarkoittaa...Pyydäpä ihmisiä kertomaan millainen on arvoituksellinen kuva ja johan saa erilaisia vastauksia.
Olen täsmälleen samaa mieltä tämän postin ekasta kuvasta. On hyvin sanottu että se on "ladattu".
Merja, objektiivi tosiaan! Kas kun omistan vain yhden eli ei tullut mieleenkään sen vaikuttavan asiaan. Muinoin filmikamerassa mulla taisi olla peräti kolme erilaista ja niillähän tuli ihan eri tunnelmia. Ja sillä laajakulmalla kuvasin silloin eniten, suorastaan rakastin sitä. Tulipa nyt töntti olo!
VastaaPoista