24.3.2011










Pienten poikien silmät seuraavat tarkasti miten taikuri kadottaa kortit kerta toisensa jälkeen ja miten hän vetelee mustasta hatustaan aina uusia pupuja. Taikurin takissa on loputtomasti yllätystaskuja ja taskuissa ihmeellisiä asioita. Hän ottaa yhdestä taskusta appelsiinin, laittaa sen toiseen taskuun mutta sitten appelsiini onkin hatussa. Polvihousuinen lapsi sanoo tietävänsä miten hän se teki ja hänet työnnetään kumoon. Totuuksille ei ole tilaa siellä missä taikuus hallitsee. Ilma haisee innostukselta ja pienten poikien hikisilta niskoilta.

Päivänsankari on hiipinyt aikoja sitten kyllästyneenä omaan huoneeseensa. Hän on nähnyt kaiken eikä enää mikään voi häntä yllättää. Onko appelsiini hatussa vai taskussa on hänelle täysin yhdentekevää. Hänellä on minivuohi nimeltä Victor, hän on käynyt New Yorkissa ja hän on puristanut joulupukin kättä kylmässä teltassa kaukana Suomessa. Hän täytti tänään kahdeksan, toivoi lahjaksi palapeliä mutta sai yksityisen taikuriesityksen ja sata kiloa karkkia.

Kun vieraat ovat poistuneet taikuri menee pojan huoneeseen. Hän istuu sängynreunalle ja pyörittelee mustaa hattua käsissään. Ei ole helppoa puhua sellaiselle joka on yhtä aikaa kuin kiviseinä mutta kuitenkin vasta nupullaan. Lapsi istuu lattialla ja kääntelee saamiaan onnittelukortteja. Taikuri ehdottaa että voisi syntymäpäivälahjaksi opettaa miten voi taikoa itsensä toisaalle. He panevat oven lukkoon ja harjoittelevat. Poika on täysillä mukana ja oppii nopeasti. Sitten hän katoaa vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista. Lapsi on kerta kaikkiaan ei-missään. Taikuri kerää kiireesti tavaransa, saa satasensa ja lähtee jättämättä käyntikorttiaan. Hän on omassa kodissaan ennen kuin vanhemmat huomaavat mitään. Sitten alkaa karmea mylläys ja etsintä. Huudellaan ja vedellään ovia aukia, katsotaan nurkat vinttiä myöden ja löydetään lapsi lopulta täysin kunnossa ja rauhallisena, hyvin hymyilevänä ja tyytyväisenä vaatehuoneen kauimmaisesta nurkasta. Hän on niin muuttunut että vanhemmat miettivät pitäisikö soittaa lääkärille vai nauttisivatko vain siitä että hymy on palannut.

(Kati kirjoitti ensin tekstin, Merja kuvitti sen sitten)

5 kommenttia:

  1. Uusi kommentointiyritys, toivottavasti vähemmän kirjoitusvirheitä...

    Eli vau, upea teksti, upeat kuvat.
    Hyvä muistutus nykypäivän vanhemmille.

    nimim. Keskimmäisen syntymäpäivä huomenna

    VastaaPoista
  2. Bravo, loistavaa, jälleen!!
    Nautin ihan suunnattomasti aina näistä upeista teksteistä ja kuvista!

    VastaaPoista
  3. Niin hyvä.
    Vähemmän on enemmän. Jotenkin ajattelen, että lasten kasvatus on nykyään haasteellisempaa, kun on niin paljon kaikkea mikä ympäröi ja houkutelee lasta ja tosiaan varmaan vielä enemmän vanhempaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että ajassa pitää pysyä kiinni eikä kieltää nykyajan "hömpötyksiä". Pitää sen sijaan opettaa lasta selviytymään tämän ajan mediaviidakossa ja käyttämään vempeleitä järkevästi.
    Nykyään on kuulemma hyvin tavallista, etteivät perheet keksi mihin menisivät lomilla. Thaimaat, risteilyt, Alpit, Jenkit, kylpylät on nähty - lasten mielestä kaikki on tylsää... : (
    Kiitos tekstistä ja myös upeista kuvista!

    VastaaPoista
  4. Vilijonkka; kiitos omasta puolestani. Minusta Merja kuvitti tämän mielenkiintoisesti. Ei liian alleviivaavaa mutta silti vie ajatukset aiheeseen. Erityisesti pidän siitä miten "taikurin pallo" muuttuu (=pojan muutos).

    Heli; ilo kuulla, Heli.

    maijanmaja; en minäkään (ainakaan pelkkiin) kieltoihin usko. Toivon myös pystyväni opettamaan suunnistusta nykyajan viidakossa.
    Tämä tarina on joiltakin osin aivan tosi, ts. sai ideansa nuoremman poikani yhden luokkakaverin synttäreistä vuosi sitten.
    Se poika on lapsi jonka en ole juuri koskaan nähnyt hymyilevän. Hän on jotenkin äärimmäisen kyllästyneen näköinen koko ajan.

    VastaaPoista
  5. Pidin ja luin moneen kertaan.Myös kolmas tytär kiittää.Tää oli paras hänestä.

    VastaaPoista